Tiistaina oli viimeinen työpäivä ja maanantaina lähden
takaisin Suomeen. Samalla, kun toivon, että viikonloppu menisi mahdollisimman hitaasti, en jaksa odottaa maanantaita ja sitä, että lentokone laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Vaikea uskoa, että nämä kuusi kuukautta ovat olleet niin
käsittämättömän hienoa aikaa. Olen tehnyt juttuja, joita en olisi koskaan
uskonut tekeväni Tadzhikistanissa.
Iloa Kirgisiassa |
Töissä pääsin osallistumaan vaikka mihin tapahtumiin ja
konferensseihin, joista ehdottomasti ikimuistoisin oli kesäkuun lopussa
järjestetty team building Kazakstanin Almatyssa. En todellakaan
odottanut pääseväni työmatkalle ulkomaille. Toisella tavalla ikimuistoinen
työmatka tapahtui syyskuun loppupuolella, kun menimme field tripille eteläiseen
Tadzhikistaniin. Koko reissu oli jotenkin absurdi: En olisi vuotta aikaisemmin
millään uskonut, jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä istun YK:n autossa
Tadzhikistanissa vain muutamia kilometrejä mystisen Afganistanin rajasta. Field
tripillä näin myös vihdoin konkreettisesti projektimme tekemää työtä ja sen
aikaansaamia tuloksia. Matkojen lisäksi pääsin tekemään töissä vaikka mitä hienoja ja
opettavaisia juttuja, tapasin mielenkiintoisia ihmisiä ja ehkä
ikimuistoisimpana yksittäisenä työtehtävänä olin mukana järjestämässä Tadzhikistanin
ensimmäistä Start-up Choihona pitchaus-kilpailua.
Töiden ulkopuolinen elämä ei ole ollut yhtään sen huonompaa.
Viime viikolla olin mukana järjestämässä ”Race against gender-based violence”-juoksutapahtumaa, jossa hieman vajaa 200 osallistujaa juoksi viiden kilometrin
lenkin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tapahtuma oli suuri menestys ja oli äärettömän hienoa olla
mukana järjestämässä jotain sellaista, jota monet epäilivät aluksi mutta joka
onnistui niin äärettömän hyvin.
Photo credits: Mareike Müller |
Puolen vuoden aikana matkustin
neljässä viidestä Stanista (ainoastaan Turkmenistan puuttuu listalta).
Kirgisiassa nukuin jurtassa ja ratsastin vuoristossa, Kazakstanissa pääsin
hetkeksi ihmettelemään suurkaupunkielämää ja istuin 160km/h ajavan taksin
kyydissä. Uzbekistanissa pääsin tutustumaan entistä paremmin alueen
mielenkiintoiseen historiaan ja näin upeita rakennuksia Tadzhikistanin mahtavan
luonnon jälkeen.
Roadtrip Uzbekistanissa |
Olen tanssinut merijalkaväen vuosijuhlilla, telttaillut vuoristossa ja vaeltanut upeissa maisemissa. Olen tavannut äärettömän mielenkiintoisia ihmisiä ja uskon,
että monien kanssa ystävyytemme kestää läpi elämän. Muutamat kaverit ovat jo
lähteneet Tadzhikistanista kotiin joulun viettoon, joten muutaman kerran olen
jo joutunut sanomaan heippa tietämättä, milloin näemme seuraavan kerran – vai
näemmekö ollenkaan. Toisaalta uskon, että näen varmasti suurinta osaa vielä
joskus uudelleen. Olen
kuitenkin ollut tässä tilanteessa jo useita kertoja elämäni aikana, joten
tiedän, että vaikka nyt tuntuukin välillä pahalta ja ikävältä, ihan yhtä
hienoja kokemuksia ja hetkiä on vielä edessä.
Tuntuu vaikealta edes yrittää pukea sanoiksi niitä kaikkia upeita juttuja, joita olen tehnyt täällä. Salla sanoi ennen lähtöäni, että "tästä tulee sulle elämää suurempi ja rikastuttava kokemus". Se ei olisi voinut pitää enempää paikkaansa. Monella tapaa Tadzhikistan on ollut minulle ihan kaikkea.
Tuntuu vaikealta edes yrittää pukea sanoiksi niitä kaikkia upeita juttuja, joita olen tehnyt täällä. Salla sanoi ennen lähtöäni, että "tästä tulee sulle elämää suurempi ja rikastuttava kokemus". Se ei olisi voinut pitää enempää paikkaansa. Monella tapaa Tadzhikistan on ollut minulle ihan kaikkea.
Marraskuussa Dushanbessa oli lunta enemmän kuin vuosikymmeniin. |
Maailman toiseksi korkein lipputanko. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti