Elämää Sointu Kukina

Eilen sain vihdoin sanoa heihei passilleni vajaaksi kuukaudeksi, kun rekisteröitymispaperini olivat lopultakin valmiit ja sain hakea jatkoa viisumilleni. Viisumini on tällä hetkellä voimassa ainoastaan toukokuun alkuun ja se on kertaviisumi, joten jos poistun Venäjältä, en pääse enää takaisin. Nyt viisumia jatketaan kesäkuun loppuun asti ja se muutetaan monikertaviisumiksi, joten reilun kuukauden päästä voin vapaasti matkustaa myös maasta pois ja takaisin. Seuraavan kuukauden aikana on siis kuitenkin turha haaveilla ei ainoastaan käyväni maan rajojen ulkopuolella mutta myös Pietarin ulkopuolella. 

Venäjällä jokaisella kansalaisella on kaksi passia, joista toista täytyy kantaa koko ajan mukana mutta ulkomaalaisilla pitäisi riittää, että mukana on kopio passista ja viisumista. Myös esimerkiksi lenkille lähtiessä, taskussa on aina kopiot sekä viisumista että passista ja totta kai asuntolakortti, jota ilman ei pääse sisään asuntolaan eikä myöskään saa avainta takaisin. Tästä asuntolakortista onkin tullut varmaan lempikorttini täällä. Kyseessä on nimittäin sellainen kätevän kokoinen noin 12cmx12cm täysin paperinen läpyskä, jota tosiaan täytyy kantaa aina mukana, ja siltä se kyllä näyttääkin.

Ihana asuntolakorttini

Jotta Venäjälle siis pääsee, tarvitsee viisumin ja jotta saa viisumin, tarvitsee kutsun. Suomessa useat matkatoimistot hoitavat kutsun turistiviisumia varten ja viisumin saa suhteellisen yksinkertaisesti, jos heille vie passin, kopion matkavakuutuksesta ja viisumihakemuksen. Opiskelijaviisumia varten tarvitaan kuitenkin virallinen kutsu kohdeyliopistosta, jonka sain tammikuun alussa ilman minkäänlaista ongelmaa.

Kun sain kutsun, huomasin kuitenkin, että sukunimeni oli kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla väärin. O-kirjain oli tipahtanut pois ja olinkin pelkkä Куки, siis Kuki. Viisumin saaminen onnistui kirjoitusvirheestä huolimatta ja ajattelin, että kun pääsen rajan yli, asialla ei ole enää mitään väliä. Eihän viisumia enää sen jälkeen tarvita. Kuinka väärässä olinkaan. Täällä viisumisivu on paljon passin pääsivua tärkeämpi. Oli sitten avaamassa puhelinliittymää tai rekisteröitymässä yliopistolle, viisumisivu on se, mitä kaikki katsovat.

Kirjoitusvirheestä johtuen nimeni on nyt siis virallisesti Sointu Kuki. Niin matkakortissa, opiskelijakortissa kuin vuokrasopimuksessakin on väärä nimi ja asialle on turha yrittää tehdä mitään.

Ja koska Venäjä on virallisten asiakirjojen ja byrokratian luvattu maa, kyseessä ei ole mikään ihan pikku juttu. Erityisesti ensimmäiset päivät kuluivat erilaisia papereita ja dokumentteja metsästäessä ja allekirjoitellessa. Täällä ei ole ollenkaan epätavallista, että jokin lomake täytyy hakea yhdestä paikasta, viedä allekirjoitettavaksi toiseen paikkaan ja mennä vielä leiman takia kolmanteen paikkaan. Kun kaikki leimat ja allekirjoitukset on paperissa, asiat yleensä (tai ainakin joskus) etenevät suhteellisen hyvin. Suomeen verrattuna myös se on hankalaa, että mitään ei voi hoitaa sähköisesti. Esimerkiksi matkakorttia varten täytyi ensin hakea yksi paperi metroasemalta, sitten mennä sen kanssa pankkiin maksamaan kortti ja lopuksi vielä ensimmäiseen paikkaan hakemaan kortti. Tämän kaiken pystyi luonnollisesti tekemään vasta sen jälkeen, kun rekisteröityminen yliopiston tietokantaan oli onnistunut.

Onneksi tämä maa ei kuitenkaan ole pelkkää byrokratiaa.

Kerttu Pietarissa

Viime viikolla sain ensimmäisen vieraan rajan takaa, kun Kerttu tuli torstaina aamupäivällä ja lähti aikaisin maanantaiaamuna. Olipa kiva päästä näyttämään Pietarin parhaat palat Kertulle! Vierailuun mahtui kaikkea upean Romeo ja Julia –baletin ja haisevan ja kuuman ruuhkabussin väliltä. Museoita, kirkkoja, aikakahviloita, hyvää ruokaa, erilaisia ravintoloita, naistenpäivä, vihainen asuntolatäti, argentiinalainen ilta kavereiden kanssa, käynti banjassa, hunaja-voiblinejä hotelliaamiaisella mutta ennen kaikkea paljon naurua ja tyhmiä juttuja.

Torstaina käytiin ensin syömässä sushia, minkä jälkeen lähdettiin Mikhailovskin teatteriin katsomaan Romeo ja Julia -balettia. Olen vain kerran aikaisemmin ollut katsomassa balettia ja olin silloin 10-vuotias, joten tämä oli kyllä todella hieno ja ainutlaatuinen kokemus. Kyllä kannatti maksaa lipuista noin 40 euroa, sillä meillä oli todella hyvät paikat eikä edessämme onneksi istunut kaksimetrisiä miehiä. Musiikki oli upeaa ja tanssi uskomattoman kaunista, joten tuntui, että esitys loppui ihan turhan nopeasti.

Perjantaina aurinko paistoi, joten lähdimme heti aamulla Iisakinkirkolle ja kiipesimme ylös torniin. Maisemat olivat jopa hienommat kuin edellisellä kerralla, koska oli paljon aurinkoisempaa. Iltapäivällä menimme yhteen lempipaikoistani täällä, aikakahvilaan. Aikakahviloissa maksetaan ainoastaan siellä vietetystä ajasta ja kahvia, teetä ja keksejä saa niin paljon kuin haluaa. Kahviloissa on todella rento tunnelma ja sinne onkin mukava mennä opiskelemaan tai lukemaan kirjaa, ja toisaalta siellä on myös todella helppo tutustua paikallisiin nuoriin. Kävimme iltapäivällä myös pyörähtämässä yliopistolla, minkä jälkeen suuntasimme asuntolaan viettämään argentiinalaista iltaa. Jostain syystä respan täti ei meinannut millään päästää Kerttua sisään, vaikka asuntolaan saa kyllä tuoda vieraita ennen puoltayötä. Lopulta löysimme yhteisen sävelen, mutta en oikeastaan vieläkään tiedä, miksi hän oli heti alusta asti niin vihainen.

Aikakahvila

Argentiinalainen ilta ja meidän kokki

Lauantaina oli naistenpäivä, joka on Venäjällä kansallinen vapaapäivä. Menimme naistenpäivän kunniaksi banjaan, joka on vähän kuin venäläinen vastine saunalle. Ihmiset menevät yleisiin banjoihin viettämään aikaa ja meilläkin vierähti siellä kolmisen tuntia. Banjassa oli tavallisen saunan lisäksi höyrysauna ja kylmävesiallas sekä oleskelutila, jossa ihmiset söivät eväitä ja joivat teetä. Kerttu ei ole kovinkaan innokas saunoja, toisin kuin minä, mutta kokemus oli meille molemmille hieno ja ainakin todella venäläinen. Sunnuntaina ohjelmassa ei ollut mitään erikoista, kiertelimme vain kaupungilla, kävimme taidenäyttelyssä ja söimme gruusialaisessa ravintolassa. Illalla istuimme ensin pari tuntia toisessa aikakahvilassa ja loppuillasta menimme vielä vaihtarikavereiden kanssa kaljalle lähipubiin.

Kamerasta löytyneiden kuvien perusteella emme oikeastaan tehneet viikonlopun aikana mitään muuta kuin söimme, joten lopuksi vielä kuvakollaasi "Kerttu syömässä".

Tavallisen viikon kuulumisia

Tavallinen saa ihan uuden merkityksen täällä, kun on ihan normaalia, että hymy nousee huulille jo pelkästään siitä, kun kävelee auringonpaisteessa pölyisiä katuja metroasemalle, tuntee samaan aikaan suunnatonta iloa siitä, että ymmärtää, mitä alakerran pyykkineiti sanoo ja käsittämätöntä turhautumista, kun tuntuu, ettei kielitaito silti parane yhtään ja ensimmäinen asia, minkä yliopistolla bussista noustessa näkee, on upea Smolnan katedraali, jossa myös tiedekuntamme sijaitsee. Päivät hujahtelee ohi ihan huomaamatta ja kohta on jo kuukausi takana täällä kiehtovassa ja kummallisessa maassa. Ehkä arkikin on vähitellen alkanut, tai ainakin joitain rutiineja on jo alkanut muodostua, mutta edelleen kaikki on ihmeellistä ja ihanaa. Uusia ihmisiä tapaa joka päivä eikä edes puolentoista tunnin kotimatka iltaruuhkassa ole saanut hymyä hyytymään.

Kyllä täällä kelpaa opiskella.

Невский Проспект

Venäjän kurssi alkoi vihdoin tällä viikolla ja suurin odotuksin menimme ensimmäiselle tunnille. Kaikki muut luennoitsijat ovat olleet jopa positiivisia yllätyksiä, mutta tämä alitti kyllä kaikki rimat ilman epäilystäkään. Kolmen tunnin ajan kuuntelimme, kun opettaja piti yksinpuhelua luokan edessä, vaikka olimme kaikki nimenomaan toivoneet mahdollisimman paljon keskustelua. Menimme heti kysymään koordinaattorilta, saisimmeko vaihtaa ryhmää. Ensin näytti siltä, että emme pystyisi siirtymään toiseen ryhmään, mutta vihdoin torstai-iltana saimme odotetun sähköpostin: Saamme vaihtaa astetta vaikeampaan ryhmään ensi viikosta alkaen.

Torstaina lähdettiin tyttöjen kanssa luentojen jälkeen pikkuklubille kuuntelemaan livemusiikkia. Bändi soitti legendaarisen Кино-neuvostobändin kappaleita. Kaikki biisit oli tietysti venäjäksi ja yleisö ihan täysillä mukana, joten oli aika onnistunut ilta, vaikken yhtään kappaletta etukäteen tiennytkään. Se vähän ihmetytti, kun musiikki soi todella kovalla ja silmiä kirveli tupakansavusta ja silti joillakin oli lapset mukana keikalla.

Perjantaina CIMO järjesti Vaihdosta duuniin –tapahtuman Suomen Pietarin pääkonsulaatissa, jossa oli paikalla useita kymmeniä suomalaisia vaihtareita. Illan tarkoituksena oli esitellä suomalaisten yritysten toimintaa täällä Venäjällä ja kertoa mahdollisista urapoluista. Virallisen ohjelman jälkeen vuorossa oli totta kai verkostoitumista muiden paikallaolijoiden kanssa ja lopuksi siirryttiin Helsinki-baariin jatkamaan iltaa. Ilta oli mielenkiintoinen, vaikka aika vähän tarjolla oli valtiotieteilijälle sopivia työpaikkoja. Sekin luonnollisesti kiinnitti huomioni, että lähes kaikki yritysten esittelijöistä oli miehiä, ainoastaan parista yrityksestä oli naisia paikalla ja hekin kaikki harjoittelijoita. Mitenköhän suuri osa yritysten johtoportaasta on naisia ja mitenköhän paksu mahtaa naisten lasikatto olla täällä Venäjällä?

Kielimuurista johtuen baarissa pitää aina tilata iso olut.

Lauantaina juhlittiin Minnan synttäreitä isolla porukalla asuntolassa.

Iloinen syntymäpäiväsankari

Maisemia aamulenkiltä

Verikirkko aamuauringossa