Three down, three to go

Reilu kolme kuukautta takana ja vajaa kolme edessä. Tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti mutta samalla tuntuu siltä, että olen ollut täällä jo ikuisuuden – sama juttu siis kuin joka kerta, kun asun ulkomailla.

Takapihan aprikoosit alkaa vihdoin kypsyä.

Ilmat alkavat vihdoin pikku hiljaa viiletä. Lämpötila kohoaa edelleen päivisin 35 asteeseen mutta illat ja aamut ovat jo selvästi viileämpiä, kun öisin lämpötila tippuu lähelle 15 astetta. Kunnolla säät muuttuvat kuitenkin vasta lokakuun loppupuolella, jolloin alkaa tulla oikeasti kylmä. Tämänkin hetken iltojen viileys on kuitenkin odotettua vaihtelua kolme kuukautta jatkuneeseen helteeseen. Lämpötilaan kyllä tottuu ainakin jonkun verran mutta 35 astetta on jo niin kuuma, että se vaikuttaa jaksamiseen ja vireystilaan, vaikka kuumuuteen olisikin tottunut. Onneksi kuitenkin työpaikalla ja kotona on ilmastointi, joten päiviä ei ole tarvinnut viettää sietämättömässä kuumuudessa.

Harjoitteluni puolen välin kunniaksi minut
yllätettiin töissä kakulla.

Viime viikolla Tadzhikistanissa juhlittiin maan 25-vuotista itsenäisyyttä. Perjantaina eli varsinaisena juhlapäivänä Dushanbessa järjestettiin ilmeisesti yksi maailman suurimmista paraateista, johon osallistui noin 60 000 marssijaa. Paraatia harjoiteltiin koko alkuviikko ja kaupungin suurimmat kadut olivat suljettuna aamuisin ja iltaisin, mikä hankaloitti hieman töihin pääsyä. Perjantain paraati oli siviiliparaati ja siihen osallistui ymmärtääkseni muun muassa kaikki kaupungin opiskelijat. Sen sijaan torstaiaamuna järjestettiin sotilasparaati, jolloin kadut olivat kiinni koko päivän, joten saimme pitää etätyöpäivän. Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä.

Myös maanantai oli kansallinen vapaapäivä, sillä muslimit viettivät Id al-Adhaa, joka on Id al-Fitr -juhlan lisäksi toinen kahdesta suuresta islamilaisen kulttuurin pääjuhlasta. Ihmiset pukeutuvat parhaimpiinsa ja tapana on tavata ystäviä ja sukulaisia, ja syödä hyvin. Lisäksi lapset kiertävät ovelta ovelle ja saavat palkaksi karkkia, eli vähän kuten meillä pääsiäisenä. Id al-Fitr-juhlaa taas vietetään Ramadanin loppumisen kunniaksi ja se osui tänä vuonna heinäkuun alkupuolelle.

Tänä viikonloppuna olimme isolla porukalla telttailemassa Iskanderkul-järvellä, jossa olimme muutaman kaverin kanssa käymässä jo heinäkuun loppupuolella, tosin silloin nukuimme leirintäalueen mökeissä. Oli kivaa päästä viikonlopuksi pois Dushanben melusta. Kävimme pienellä vaelluksella järven ympäristössä sekä eilen että tänään ja ihailimme Tadzhikistanin mahtavaa luontoa. Järvellä oli todella tuulista lauantaina mutta iltaa kohti keli tyyntyi ja istuimme pitkälle yöhön nuotion ääressä. Yöllä lämpötila tippui alle 10 asteeseen ja kaikki mukaan otetut vaatteet tulivat tarpeeseen. Auringon noustessa lämpötila kuitenkin kohosi nopeasti ja onnistuin pitkästä aikaa polttamaan kasvoni auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Iskanderkul-järvi on maagisen näköinen aamuauringossa, kun järvi on peilityyni ja ympärillä kohoavat vuoret heijastuvat järven pinnasta.

Järvi aamuauringossa.

Tässä valmistuu yhteinen aamiainen.

Iskanderkul iltapäivällä.

Drinkeillä ystäväni kanssa.

Viikonloppuna ajattelin paljon sitä, miten mahtaviin ihmisiin olenkaan saanut tutustua täällä. Ilman kaikkia kavereita elämä olisi paljon tylsempää ja viikonloppuna todella tuntui siltä, että olen osa porukkaa ja kuulun tänne, ainakin nyt puolen vuoden ajan. Toisaalta täällä on saanut myös tottua siihen, että ihmisiä tulee ja menee. Saksalainen ystäväni, jonka kanssa olin Kirgisiassa muutama viikko sitten, lähti takaisin kotiin viikko sitten ja toinen hyvä ystäväni lähti kotiin elokuun alkupuolella. Lisäksi paljon muitakin on jo ehtinyt lähteä näiden kolmen kuukauden aikana. Välillä tuntuu, että juuri, kun on tutustunut paremmin, toinen lähteekin pois. Tämä on varmasti tuttu tunne kaikille expateille sekä Dushanbessa että muualla maailmassa. Kuusi kuukautta on kuitenkin melko lyhyt aika, joten ihmisten vaihtuvuus tuntuu luultavasti paljon rankemmalta, jos itse on paikallaan vuosia. Toisaalta olen itsekin joulukuussa siinä asemassa, että lähden, vaikka moni hyvä kaveri jää vielä tänne. Onneksi yhteydenpito on helppoa, kansainvälinen ja liikkuva elämäntapa tarkoittaa sitä että törmäämme varmasti tulevaisuudessakin ja vanhojen kavereiden lähteminen tarkoittaa usein myös uusien ihmisten saapumista.