Sunnuntaivaellus

Joka sunnuntai Hike Tajikistan järjestää vaelluksen Dushanben lähialueelle. Matkaan lähdetään yleensä kahdeksalta tai yhdeksältä pakettiautoilla ja vaelluspaikat ovat vaihtelevasti 30-100 kilometrin etäisyydellä pääkaupungista. Vaellukset jaetaan kolmeen ryhmään vaikeustason mukaan. Helpot reitit ovat todella helppoja, keskivaikeat vaativat jo aika paljon ponnisteluja ja vaikeat ovat oikeastaan ainoastaan kovakuntoisimmille. Usein on mahdollista valita kahden eri vaikeustason välillä, jolloin toinen ryhma esimerkiksi etenee hitaammin kuin toinen tai vaeltaa lyhyemmän reitin. Mukana on aina opas, joka tuntee maaston ja tietaa reitin. Olen osallistunut naille vaelluksille nyt kaksi kertaa, joista ensimmainen oli kesäkuun puolessa valissa ja toinen viime viikon sunnuntaina. Molemmilla kerroilla vaellus suuntautui Dushanbesta pohjoiseen.

Matkalla oli ruuhkaista.

Viime viikon vaellus on Hike Tajikistanin mukaan yksi vuoden haastavimmista, mutta myös kauneimmista, silla reitin korkeuserot ovat suuria ja matkaan lähdetään noin 3000 metrin korkeudesta. Reitillä oli kaksi vaikeustasoa: keskivaikea ja vaikea. Keskivaikea ryhmä kiipesi noin 3500 metrin korkeuteen ja pysähtyi vuoristojärvelle syömään lounasta, kun taas vaikean ryhmän tavoitteena oli kiivetä 3800 metrin korkeuteen jäätikölle, josta avautuu näkymä kahteen eri laaksoon.

Vuoristojärvi 3500 metrin korkeudessa.

Vaellus oli erityisen raskas korkeuden takia. Kolme kilometrin korkeudessa hapen vähyyden huomasi jo pienestäkin hengästymisestä, kun rintaa alkoi heti ahdistaa. Olisin halunnut kiiveta koko matkan ylös asti, mutta kunto riitti lopulta ainoastaan keskivaikeaan reittiin. Kun olimme syömässä lounasta vuoristojärven rannalla, alkoi sataa vettä ja oli todella kylma. Onneksi olin ottanut seka fleecen etta takin mukaan, vaikka ajatus kylmyydestä tuntui lähinnä absurdilta, kun pakkasin tavaroita aamulla 30 asteen helteessä Dushanbessa. Järvellä meidan oli tarkoitus odottaa toisen ryhmän saapumista, mutta sateen takia lähdimmekin laskeutumaan takaisin alas jo ennen muita.

Huipulta oli upeat näkymät laaksoon.

Autot olivat jättäneet meidät paikkaan, jossa paikalliset paimentolaisperheet pitivät majaa kesäkuukausina. Heidän kotikylänsä sijaitsi muutaman kilometrin päässä, ja siellä he asuivat talvikuukausina. Paikalliset olivat todella mukavia ja kiinnostuneita meistä. He kyselivät kaikennäköistä ja varmaan myös ihmettelivät, miksi ihmeessä haluamme kiivetä vuoren rinnettä ylös ja vielä kaiken lisäksi maksaa siitä. Lisäksi he tarjosivat meille itse tekemiään paikallisia herkkuja: kurut-juustoa, joka on hieman fetan tyyppistä kuivaa ja suolaista juustoa, sekä chakaa, joka on piimän tyylistä hapanta ja paksua maitojuomaa.

Kurut-juustoa ja chakaa

Kotimatkalla tuli pieni mutka matkaan, mutta onneksi rengas saatiin vaihdettua nopeasti ja matka jatkui.